Siirry sisältöön

Yhteisvastuu

Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. Yhteiskunnassa käydään keskustelua hoivavastuusta ja siitä, kenelle se kuuluu. Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää.

Yhteisvastuu-keräys 2026 lievittää ikääntyneiden hätää

Vuonna 2026 Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Yhteisvastuun diakoniatyön ammattilaisille tekemä kysely kertoo, että ikääntyvien luottamus avunsaantiin on heikentynyt. ”Monet kokevat itsensä taakaksi”, vastauksissa sanotaan.

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Apu kanavoidaan perille Yhteisvastuun kokeneiden diakonia-, sosiaali- ja kehitysyhteistyön kumppanien kautta.

Vuonna 2026 keräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Lue lisää vuoden 2026 Yhteisvastuukeräyksestä(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Lahjoita seurakuntamme yhteisvastuukeräykseen verkkolahjoituksena täällä(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Voit tehdä lahjoituksen myös MobilePaylla. Numero on 82659.

Kirkkopalvelut ry:n keräyslupa RA/2020/639, Ahvenanmaa ÅLR/2024/7687