Siirry sisältöön
Kerimäen puukirkko

Tervetuloa Kerimäen kappeliseurakunnan sivuille!

Kerimäen kappeliseurakunta

Kerimäen kappeliseurakunta on kuulunut Savonlinnan seurakuntaan vuodesta 2013. Kerimäen itsenäinen seurakunta perustettiin 1642. 1800-luvun alkupuolella ryhdyttiin puuhaamaan kirkonkylän siirtämistä Jouhenniemen kylään eli nykyiseen kirkonkylään ja Jouhenniemeen rakennettiin 1844–47 suuri puukirkko, joka tunnetaan nykyisin maailman suurimpana puukirkkona. Uljaan Ison kirkon jatkeeksi valmistui vuonna 1953 Talvikirkko, joka on talviajan messujen ja muiden tilaisuuksien paikkana. Tutustu toimintaamme, työntekijöihimme ja seurakunnan tiloihin tällä sivulla. Lämpimästi tervetuloa mukaan Kerimäen kappeliseurakunnan tapahtumiin!

Kerimäen kappeliseurakunnan aluekappalaisena toimii Sanni Rissanen.

Kerimäen Kerimäen iso kirkko on kiinni vuoden 2026 ajan kattoremontin takia. Kirkolliset toimitukset ja jumalanpalvelukset järjestetään Talvikirkossa. Talvikirkkoon kuljetaan remontin ajan Puruvedentien kautta. Ison Kirkon Kulma toimii kesällä 2026 kirkon infopisteenä sekä käsityömyymälänä osoitteessa Puruvedentien 57. 

 

 

Kerimäen iso kirkko sisältä

Ison Kirkon Kulma

Ison Kirkon Kulma toimii kesän 2026 ajan Kerimäen kirkon infopisteenä sekä lähetystyön käsityö- ja matkamuistomyymälänä. Tilassa on esillä myös Kerimäen kirkon historiaa ja arkkitehtuuria esittelevä näyttely sekä infoa remontin vaiheista. Tervetuloa pistäytymään!

Ison Kirkon Kulma, Puruvedentie 57
8.6.-28.8. ma-pe klo 10-16

Kerimäen kappeliseurakunta
Ison kirkon kulma – infopiste ja käsityömyymälä
Ison kirkon kulma / Puruvedentie 57 Kerimäki
Kerimäen kappeliseurakunta
PuistoPopparit Kirkkorannan liikuntapuisto
Kirkkorannan liikuntapuisto, Kerimäki
Kerimäen kappeliseurakunta
Ison kirkon kulma – infopiste ja käsityömyymälä
Ison kirkon kulma / Puruvedentie 57 Kerimäki

Kappelin johtokunta

Kappelin johtokunta kehittää ja koordinoi kappeliseurakunnan toimintaa.

Kappelijohtokunnan jäsenet 2023-2026

Aluekappalainen Sanni Rissanen
Tapani Hannonen, varajäsen Yrjö Eeva
Satu Jalvanti-Hannikainen, varajäsen Raimo Nuopponen
Veijo Malinen, varajäsen Mika Huoman
Iikka Muhonen, varajäsen Osmo Karvinen
Satu Mäkäläinen, varajäsen Eeva Mielonen 
Marja Sisko Nousiainen, varajäsen Seija Kuutti 
Poku Sihvonen, varajäsen Seppo Mielikäinen 
Anna-Liisa Uimonen, varajäsen Riitta Malinen 

Esityslistat ja pöytäkirjat

Työntekijöiden yhteystiedot

  • Lastenohjaaja

    Maiju Herttuainen

    Varhaiskasvatus | Enonkosken kappeliseurakunta, Kerimäen kappeliseurakunta | Lastenohjaajat

    Enonkosken päivä- ja perhekerho, Kerimäen päivä- ja perhekerho.

  • Lastenohjaaja

    Seija Karvinen

    Varhaiskasvatus | Kerimäen kappeliseurakunta, Savonrannan kirkkopiiri | Lastenohjaajat

    Kerimäen päivä- ja perhekerho, Savonrannan perhekerho

  • Diakoniatyöntekijä

    Leena Kopperi

    Diakonia | Kerimäen kappeliseurakunta | Diakoniatyöntekijä

  • Lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja

    Anni Kortelainen

    Lähetystyö | Enonkosken kappeliseurakunta, Kerimäen kappeliseurakunta, Punkaharjun kappeliseurakunta, Savonrannan kirkkopiiri

  • Seurakuntamestari

    Sami Liukku

    Kiinteistöpalvelut | Kerimäen kappeliseurakunta | Suntiot ja Seurakuntamestarit

  • Haudankaivaja

    Ari Lundberg

    Hautaus- ja puistotoimi | Kerimäen kappeliseurakunta | Haudankaivaja

  • Siistijä

    Leena Mielonen

    Kiinteistöpalvelut | Kerimäen kappeliseurakunta | Siivooja-vahtimestari

  • Emäntä

    Minna Männistö

    Keittiö | Kerimäen kappeliseurakunta, Punkaharjun kappeliseurakunta | Emännät

  • Kanttori

    Maria Padatsu

    Musiikki | Kerimäen kappeliseurakunta | Kanttorit

  • Aluekappalainen

    Sanni Rissanen

    Papit | Kerimäen kappeliseurakunta | Papit

    Vapaapäivät yleensä to-pe.

  • Nuorisotyönohjaaja

    Salla Snell

    Nuorisotyö | Kerimäen kappeliseurakunta, Punkaharjun kappeliseurakunta | Nuorisotyötä tekevät


Kappeliseurakunnan tilat

Huosion kirkkometsä
Polku Huosion kirkkometsässä auringonlaskun aikaan.

Ukonmurrontie, 58200 Kerimäki

Huosion maja ja sauna
Huosion piha-alue ja ranta rantasaunalta katsottuna kesäaikaan.

Ukonmurrontie, 58200 Kerimäki

Huosion metsäkirkko
Ristin muotoinen puunoksa ristinä Huosion metsäkirkossa.

Ukonmurrontie, 58200 Kerimäki

Kerimäen kirkko
Kerimäen iso puukirkko kesällä ulkoapäin.

Hälväntie 1, 58200 Kerimäki

Max 3300 henkilöä

Kerimäen seurakuntakoti
Kerimäen seurakuntakoti ulkoapäin kesällä.

Urheilukuja 2, 58200 Kerimäki

Max 76 henkilöä

Kerimäen talvikirkko
Kerimäen talvikirkko kesällä ulkoapäin.

Hälväntie 1, 58200 Kerimäki

Max 350 henkilöä

Kerimäen uusi ja vanha hautausmaa
Savonlinnan seurakunnan alueet.

Koulutie 2 A, 58200 Kerimäki

Tavisalon kesäkoti

Kesäkodintie 32, 58200 Kerimäki