Siirry sisältöön

Savonlinnan seurakunnalle myönnettiin 298 300 euron suuruinen avustus Kerimäen kirkon kattoremontin kulujen kattamiseen

Kirkkohallituksen täysistunto päätti 14.4. korjaus- ja konservointiavustusten jaosta vuodelle 2026.

Savonlinnan seurakunnalle myönnettiin 298 300 euron suuruinen avustus Kerimäen kirkon kattoremontin kulujen kattamiseen. Avustus maksetaan kokonaisuudessaan vuoden 2029 loppuun mennessä. Kerimäen kirkon korjaustöiden kokonaiskustannukset tulevat nousemaan noin 2 miljoonaan euroon. Seurakunta rahoittaa remontin kustannukset pääasiassa itse. Lisäksi hankkeeseen on käytettävissä noin 600 000 euroa testamenttivaroja.

Kerimäen kirkon kattoremontti on käynnistynyt kevään 2026 aikana. Urakan toteuttaa Bsteel Oy. Remontin aikana kirkon vesikatto uusitaan. Samalla toteutetaan vesikaton alusrakenteiden korjauksia. Korjausten laajuus selviää vesikaton peltien purkamisen jälkeen. Samassa yhteydessä toteutetaan kirkon julkisivun huoltomaalaus, joka voidaan suorittaa samoja rakennustelineitä hyödyntäen. Ison kirkon korjaustöiden arvioidaan valmistuvan jouluun 2026 mennessä. Vuoden 2027 aikana suoritetaan kellotapulin ja kattorakenteiden korjaukset sekä puuosien maalaus.

Kerimäen iso kirkko on remontin takia kiinni kesäkauden 2026. Myös kirkonmäellä liikkumista rajoitetaan turvallisuussyistä. Kirkon takaosassa sijaitseva talvikirkko on toiminnassa remontin ajan. Talvikirkkoon kuljetaan Puruveden tien kautta.