Enonkosken kirkko
Kaunis puukirkko keskellä kirkonkylää.
Kirkkotie 2, 58175 Enonkoski
044 053 6586
Suntio/vahtimestari
Max 600 henkilöä
Tilan varustelu
- Pysäköintipaikka
Historia
Vuonna 1886 valmistuneen kirkon on suunnitellut arkkitehti M. Schjerfbeck. Tyyliltään kirkko on ns. katkaistu ristikirkko. Kirkon 21-äänikertaiset urut on hankittu vuonna 1989 ja ovat urkurakentamo M. Porthanin valmistamat. Kirkon ulkosivun korjaus toteutettiin v. 2000. Ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin mikkelinpäivänä 3.10.1886. Kirkon vihkimisen toimitti 6.3.1887 Porvoon hiippakunnan piispa C.H. Alopaeus.
Alttaritaulu esittää Kristuksen taivaaseenastumista. Taidemaalari Albert Moliisin työn vuodelta 1900 lahjoitti kirkonkylän ompeluseura. Kirkonkelloja on kaksi. Vuodelta 1886 olevassa kellossa on silloisen papin J. Hovilaisen sepittämä säkeistö: ”Soios Herran kunniaksi,/Kaiu kello kaunoinen./ Korkeimmalle kiitokseksi,/Anna ääni vakainen./Muistuta sä kansallamme,/Sanaa ett` hän rakastais`./Taivuta, ett`sieluillemme,/Luoja levon lahjoittais.”
Kirkkopihassa sijaitsevaan sankarihautausmaahan on haudattu 131 vapaus-, talvi- ja jatkosodan vainajaa.